Kuntavaalit ovat taas täällä. Ennakkoäänestys alkaa
keskiviikkona ja vajaan kahden viikon päästä koittaa varsinainen
äänestyspäivä.
Kuntavaaleissa asukkaat pääsevät vaikuttamaan
konkreettisesti omaa elämäänsä lähellä oleviin asioihin. Siitä huolimatta
äänestysaktiivisuus jää kuntavaaleissa matalaksi. Vain noin puolet
äänioikeutetuista käyttää ääntänsä. Kaarinassa viime kuntavaaleissa
äänestysprosentti oli jonkin verran korkeampi, 61 %.
Erityisesti nuorten laimea äänestysinto on
huolestuttava. Nuoria ehdokkaita on yhä verraten vähän ja myös kiireistä
perhearkea viettävistä pienten lasten vanhemmista on pulaa
ehdokaslistoilla. Vaikka ehdokasasettelu on jo tehty, voi tulevien
valtuustojen kokoonpanoon vielä vaikuttaa äänestämällä. Huomioitavaa on myös se
tosiasia, että vaikka naiset äänestävät miehiä ahkerammin, ovat miehet
enemmistönä ehdokaslistoilla ja valtuustoissa.
Tästä kaikesta seuraa, että tulevat kaupungin
päättäjät eivät edusta kaupungin väestörakennetta sen todellisessa suhteessa.
Mielestäni kaupungin päätöksentekoon kuitenkin tarvitaan yhtä lailla nuoria
aikuisia, varttuneenpaa väkeä ja kaikkea siltä väliltä. Kokemus ei tee autuaaksi, vaan viisautta ja
erityisesti uusia ajatuksia löytyy myös nuorilta. Kaikkein parhaiten
kaarinalaisten näkemykset tulevat esiin, kun päättäjillä on omakohtaista
kosketuspintaan päätettäviin asioihin.
Nuorilla ja esimerkiksi meillä pienten lasten
vanhemmilla on usein myös oma näkemys ja visio kaupungin
tulevaisuudesta. Jos siis haluat muutosta, äänestä ikäistäsi
ehdokasta. Kannustan myös äänestämään rohkeasti uusia ehdokkaita.
Ajattelutavan muutos uudistaa ja kehittää kaupunkia.
Kevään kuntavaaleissa Kaarinassa on ehdolla yhteensä
227 ehdokasta, joiden joukosta voi valita omansa. Kannustan kaikkia
käyttämään ääntään, sillä vain äänestämällä voi vaikuttaa. Valitettavasti
äänestämättä jättäminen jää melko turhaksi protestoinniksi.
MUISTA SIIS ÄÄNESTÄÄ!
Ennakkoäänestys on 29.3.—4.4.2017 ja
varsinainen äänestypäivä 9.4.2017.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti