Kuntavaalit 2021

torstai 9. maaliskuuta 2017

Kaarinalta vastuullista jatkaa vaikeavammaisten opetusta




Kaarina-lehti uutisoi 1.3., että Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kuntayhtymän vastuulla olleen Mylly-Antin koulun oppilaille etsitään tiloja Kaarinasta. Sote-uudistuksen myötä nykyinen erityishuoltopiiri ei voi enää järjestää vaikeavammaisten opetusta. 

Mylly-Antti on tarjonnut vaikeavammaisille lapsille peruskouluopetusta. Oppilaiden avun, tuen ja ohjauksen tarve on suuri lähes jokaisella elämän osa-alueella. Perinteinen luokkaopetus on vain yksi opetusmenetelmä muiden joukossa. Käytössä on erilaisia apuvälineitä, yksilöopetukseen mahdollistava eriyttämistila ja omat koulunkäyntiavustajat.


Pidän erittäin hyvänä ja vastuullisena toimintana, että Kaarina on mahdollistamassa vaikeavammaisten  opetuksen jatkumisen. Kaarinan omien neljän oppilaan lisäksi kaupunki olisi järjestämässä opetuksen itäisten naapurikuntiensa Liedon, Paimion ja Paraisten oppilaille. Olemme erityishuoltopiirin hallituksessa jo pitkään kantaneet huolta Mylly-Antin koulun 29 lapsen opetuksen jatkumisesta.

Lehden mukaan tavoitteena on kattaa toiminnasta syntyvät kustannukset saatavilla valtionosuuksilla. Hallinnon osalta odotetaan kuitenkin syntyvän lisäkustannuksia. Vaikkei itse opetustiloja löydettäisi Kaarinasta minkään olemassa olevan koulun yhteydestä, olisi palvelun hallinnointi mielestäni järkevä kytkeä jonkun toisen koulun kylkeen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti