Kuntavaalit 2021

sunnuntai 22. tammikuuta 2023

Littoisista tarvitaan bussiyhteys Varissuolle

Olen 10.2.2021 ja myöhemmin 16.8.2021 jättänyt Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnalle ja Kaarinan kaupunginvaltuustolle aloitteen Littoisten joukkoliikenteen kehittämisestä. Ongelma on, ettei Littoisista pääse suoraan Varissuon kautta Kupittaalle ja Turun keskustaan. Esimerkiksi Nunnan kasvava-alue, jossa itsekin asun, on yhteyksien ulkopuolella. Kaarinaan on perustettu joukkoliikennetyöryhmä, mutta tästä työstä ei ole kuulunut. Onko sinulla ajatuksia, miten Kaarinan Föli-yhteyksiä tulisi kehittää?

Alla aiempi valtuustoaloitteeni:

Kaarinan sisäisten joukkoliikennelinjojen K1-K6 liikennöinti on kilpailutettu uudelleen kesästä 2022 alkaen.  Vaikka kuntarajat ylittävässä liikenteessä asukkaat ovat löytäneet Fölin hyvin, on erityisesti sisäisen liikenteen matkamäärissä kehittämisen varaa.
Vuonna 2018 Littoisten asukkaat jättivät adressin yhteyksien kehittämisestä runkolinjastouudistuksen yhteydessä. Kannanotossa toivottiin Littoisista suoraa yhteyttä Varissuolle, josta on edelleen hyvät vaihtoyhteydet Kupittaalle ja Turun keskustaan. Runkolinjaston käyttöönotto on sittemmin viivästynyt vuodelle 2025. Yhteysmahdollisuus tulee selvittää runkolinjastouudistuksessa. Tämän lisäksi K-linjojen reittejä ja aikataulua tulisi kehittää jo ennen kustannustehokkaammiksi ja kysyntää paremmin vastaaviksi.
Esitämme, että Kaarinassa aloitetaan selvitykset K1-linjan poikkeamisesta Varissuolle. Koukkaus on ajallisesti lyhyt, eikä aiheuttaisi suurta mutkaa K1-reitille. Lisäautoa ei ole tarvetta hankkia, jos koukkaus huomioidaan kokonaisuudessaan aikataulusuunnittelussa esimerkiksi niin, että tarvittaessa yksi vuoro jää vuorokaudesta ajamatta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti