Kuntavaalit 2021

torstai 9. helmikuuta 2017

Lapsen, nuoren ja aikuisen kirjasto






Kirjastot kuuluvat Suomessa kaikkein suosituimpiin kulttuuripalveluihin. Monet käyttävät kirjastoa säännöllisesti ja useimmilla on muistoja kirjastoista elämän eri vaiheilta.  


Omasta lapsuudestani muistan kyläkirjaston rauhallisen tunnelman. Kotimme lähistöllä pysähtyi myös kirjastoauto, joka oli lapselle viikon kohokohta. Muistan yhä kirjastotädin ja -sedän,  lastenkirjaosaston, VHS-hyllyn ja takapenkin punaisen värin. Mieleeni on jäänyt jopa kirjastoauton tuoksu. 

Nuorena yläasteikäisenä kirjasto oli vapaa-ajanviettopaikka, jossa pystyi tekemään läksyjä ennen koristreenien alkua. Myöhemmin erityisesti yliopiston kirjastoissa tuli vietettyä runsaasti aikaa.  Vaikka yksiössäkin oli hiljaista, tenttiin luki mieluiten kirjastossa.  

Nykyään käymme poikani kanssa Littoisten kirjastossa. Oman lapsen tutustuttaminen kirjastopalveluun tuntuu erityisen tärkeältä. Kirjastossa lapsi saa valita mieleisensä kirjan, hän käsittää lainaamisen, oppii pitämään kirjasta huolta sekä palauttamaan kirjan toiselle luettavaksi.


Uudessa kirjastolaissa kirjastoilla on merkittävä rooli. Kirjastojen tehtävänä on aktiivisen kansalaisuuden, demokratian ja sananvapauden edistäminen. Kirjastot ovat avoimia sivistyksen olohuoneita, monipuolisia oppimis- ja työskentely-ympäristöjä ja paikallisia kulttuurikeskuksia. Yhdessä järjestöjen, seurojen ja paikallisyhteisöjen kanssa kirjastot voivat olla myös merkittäviä kaupungin elinvoiman lisääjiä. 

Uusi kirjastolaki velvoittaa myös kirjastopalvelujen maksuttomuuteen. Lain voimaantulon myötä alkuvuonna euron varausmaksu poistui. Nyt Kaarinassa ja kaikissa muissakin Vaski-kirjastoissa saa varata aineistoa maksuttomasti. Pienenkin maksun poistumisella on ollut merkittävä vaikutus lainaamisen lisääntymiseen.

Tulevaisuuden kunnassa tulee panostaa sivistyksen ja kulttuurin edistämiseen sekä vapaa-ajan palveluihin.  Vuoden lopussa valmistuvassa Kaarina-talossa tälle on käsittääkseni hyvät puitteet. Kaarinan pääkirjaston lisäksi monia muita toimintoja sijoitetaan saman katon alle.   Muunneltavia ja monipuolisia tiloja tarvitaan tulevaisuuden Kaarinassa ainakin tapahtumille, kulttuurille, tempauksille, harrastuksille, demokratialle ja oppimiselle. 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti