Perhevapaauudistus vahvistaa naisten asemaa työmarkkinoillla

Tänään helatorstaina Turun Sanomissa julkaistu mielipiteeni perhevapaauudistuksen tarpeesta:


Nykyinen perhevapaajärjestelmämme on vanhentunut. Käytännössä perhevapaat jakautuvat epätasaisesti äidin ja isän välillä, lyhentävät naisten työuria ja vaikuttavat negatiivisesti naisten palkkaukseen ja uralla etenemiseen. 

 Hallitus ei päässyt huhtikuun puoliväliriihessään yhteisymmärrykseen perhevapaauudistuksesta. Uudistus kuitenkin tarvitaan viipymättä, koska Suomessa äitien työllisyys on jopa 20 % alempi muihin Pohjoismaihin verrattuna.

Jatkossa järjestelmä ei voi suosia toisen sukupuolen kotiin jäämistä ja vinouttaa työmarkkinoita, vaan sen on päinvastoin edistettävä tasa-arvon toteutumista. Kokoomus julkaisi alkuvuonna perhevapaamallin, joka parantaisi naisten asemaa työmarkkinoilla ja joka turvaisi lasten tasa-arvoiset  lähtökohdat elämään. 

Kokoomuksen esittämässä pervevapaamallissa kummallekin vanhemmalle kiintiöidään kolmen kuukauden pituinen ansiosidonnainen hoitovapaa. Loput kuusi kuukautta vanhemmat voivat jakaa parhaaksi katsomallaan tavalla keskenään joustavasti tai esimerkiksi siirtää isovanhemmille. Vanhempainvapaan (3+3+6) jälkeen seuraa kuuden kuukauden hoitovapaa, jonka etuus on 800 € kuukaudessa.

Vanhempien valinnanvapaus on tärkeä. Kokoomuksen mallissa vapaita voi joustavasti käyttää eripituisissa jaksoissa kokonaisina tai puolitettuina. Käytännössä puolitettu vapaa pidentää sen kestoa. Täysimääräisesti käytettynä malli kokonaisuudessaan mahdollistaa lapsen kotona hoitamisen lapsen 1,5 vuoden ikään saakka ja puolitettuna 3 vuoden ikään saakka.

Perhevapaauudistuksen tulisi mahdollistaa paremmin pienten lasten vanhempien työnteko. Suomessa tarvitaan uudistus, joka ohjaa tasavertaisempiin perhevapaisiin ja kannustaa yhä enemmän myös isiä perhevapaille. Uudistuksen tulee mahdollistaa myös osa-aikainen työskentely ja turvata lapsen mahdollisuudet osallistua varhaiskasvatukseen. Kokoomuksen esittämä malli on valtiontaloudelle kustannusneutraali.  

Malla Rannikko-Laine
Varsinais-Suomen Kokoomusnaisten piirihallituksen jäsen
Kaarinan kaupunginvaltuutettu
ja
Satu Koskinen
Varsinais-Suomen Kokoomusnaisten puheenjohtaja