Kuntavaalit 2021

keskiviikko 14. lokakuuta 2020

Hovirinnan rantaan tarvitaan konttiravintola

Jätin 3.2.2020 valtuustoaloitteen siirrettävien konttiravintoloiden mahdollistamisesta Hovirinnan rannassa.

Hovirinnan rantasauna- ja ravintolahanke on viivästynyt hankkeen kasvettua yli sille varatun budjetin. Uutta saunaa ja ravintolaa saadaan odottaa ainakin tuleva kesä, ehkä myös kesä 2021. Käynnissä olevat mittavat rakennusprojektit saattavat hidastaa hankkeen etenemistä edelleen.

Asukkaiden toiveet rannan suhteen ovat kuulostaneet maltillisilta. Toiveissa on ollut mm. sauna, ulkosuihkut ja kesäkioski tai terassiravintola.

Uimareiden toiveisiin kesäravintolasta voitaisiin vastata jo tulevana kesänä väliaikaisella ratkaisulla. Niin sanotut food truckit tai konttiravintolat ovat tuttu ilmiö viime kesiltä esimerkiksi monista tapahtumista. Sama konsepti voisi seuraavat kesät tuoda kaivattua palvelua myös Hovirinnan rannassa. 

Me valtuustoaloitteen allekirjoittaneet katsomme, että kaupungin tulisi ryhtyä viipymättä toimenpiteisiin Hovirinnan rannan väliaikaisten palvelujen mahdollistamiseksi. Kaupungin tulisi luoda ketterät puitteet palveluille ja neuvotella toiminnan aloittamisesta matalankynnyksen ehdoilla rannan elävöittämiseksi jo vuonna 2020.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti