Kuntavaalit 2021

keskiviikko 24. helmikuuta 2021

Suora bussiyhteys Littoisista Varissuolle

 


Kaarinan sisäisen joukkoliikenteen eli bussilinjojen K1-K6 sopimuskausi on päättymässä. Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta on kilpailuttamassa liikennettä uudelleen. 

Uuden kauden lähestyessä on hyvä tarkastella liikenteen toimivuutta. Vaikka kuntarajat ylittävässä liikenteessä asukkaat ovat löytäneet Fölin hyvin, on erityisesti sisäisessä liikenteessä kehittämistä. Bussilinjat eivät nykyisellään palvele kattavasti asukkaiden tarpeita.

Vuonna 2018 Littoisten asukkaat jättivät adressin bussiyhteyksien kehittämisestä runkolinjastouudistuksessa. Kannanotossa toivottiin Littoisista suoraa yhteyttä Varissuolle. Runkolinjaston käyttöönotto on sittemmin viivästynyt vuodelle 2025. Yhteysmahdollisuus tulee selvittää runkolinjastouudistuksessa. Jo sitä ennen K-linjojen reittejä ja aikataulua tulee kehittää kustannustehokkaammiksi ja kysyntää paremmin vastaaviksi.

Esitin Föli-lautakunnassa selvityksen tekemistä K1-linjan poikkeamisesta Varissuolle. Tämän kaltainen koukkaus on ajallisesti lyhyt, eikä aiheuttaisi suurta mutkaa K1-reitille. Se kuitenkin lisäisi merkittävästi linjan houkuttelevuutta esimerkiksi työssäkäyvien ja Turussa asioivien keskuudessa. Varissuolta on hyvät yhteydet edelleen Kupittaalle ja Turun keskustaan. 

Koukkaus voidaan toteuttaa kustannusneutraalisti huomioimalla se aikataulusuunnittelussa ja osana K-linjojen kokonaisuutta. 

LUE ALOITE

Kuva otettu itse



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti